Vaivattomat, vaivaamattomat sämpylät tarvitsevat aikaa tekeytyäkseen, mutta lopputulos on herkullinen.
10 sämpylää
½ l sämpyläjauhoja
1 tl suolaa
½ tl kuivahiivaa
2 ½ dl maitojuomaa tai vettä
Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää joukkoon kädenlämpöinen maitojuoma. Sekoita tasaiseksi.
Peitä kulho kelmulla. Nosta jääkaappiin 12 - 18 tunniksi.
Ota taikina huoneenlämpöön n. 1 h ennen paistamista. Kaada se jauhotetulle pöydälle. Laita kelmu taikinan päälle. Anna taikinan kohota.
Poista kelmu. Muotoile taikinasta pitkä pötkö, käytä jauhoja apuna.
Leikkaa n. 20 tasakokoista palaa. Nosta palat uunipellille. Leikkaa terävällä veitsellä päälle viilto.
Paista 225 asteessa n. 20 min.
lauantai 29. helmikuuta 2020
Chorizo-kaalikeitto
4 annosta
n. 500 g varhaiskaalia tai lehtikaalia
1 iso porkkana
100 g kesäsipulia varsineen
1 l vettä
2 kasvisliemikuutiota
n. 100 g chorizo-makkaraa
lehtipersiljaa
Lisukkeeksi:
1 prk (200 g) Valio pehmeää raejuustoa
Suikaloi kaali. Kuori ja viipaloi porkkana. Hienonna sipuli varsineen.
Lisää kasvikset kattilaan ja kuumenna, kunnes ne alkavat pehmitä. Kääntele, ettei pala pohjaan.
Lisää vesi ja liemikuutiot. Keitä n. 5 min, kunnes kaali kypsää, mutta siinä on vielä hiukan purutuntumaa.
Viipaloi makkarat. Paahda kuivalla pannulla, kunnes viipaleet ovat rapeita pinnasta.
Lisää makkarat keittoon. Viimeistele ripottelemalla pinnalle runsaasti hienonnettua persiljaa.
Tarjoa keiton kanssa Valio pehmeää raejuustoa.
n. 500 g varhaiskaalia tai lehtikaalia1 iso porkkana

Gulassikeitto
Gulassi on unkarilainen paprikalla maustettu liharuoka. Perinteisesti siihen on käytetty naudanlihaa, mutta tässä ohjeessa se korvataan sian kasslerilla.
5 annosta
2 (200 g) sipulia suikaloituna
250 g kassleria suikaloituna
2 rkl voita
3 (300 g) perunaa suikaloituna
1 l vettä
2 lihaliemikuutiota
2 valkosipulin kynttä
3 rkl tomaattipyreetä
1 ½ tl oreganoa
¼ tl mustapippuria myllystä
½ tl tabascoa
1 tl paprikajauhetta
½ tl suolaa
1 punainen paprika
1 prk (120 g) smetanaa
Koristeeksi hienonnettua persiljaa.
Ruskista sipuli- ja lihasuikaleet kevyesti voissa.
Lisää perunasuikaleet, vesi, liemikuutiot (tarkista tarvittaessa gluteenittomuus) ja mausteet. Keitä, kunnes perunat ovat kypsiä.
Lisää paprikasuikaleet ja smetana. Anna kiehahtaa.
Ripottele pinnalle runsaasti hienonnettua persiljaa.
5 annosta
2 (200 g) sipulia suikaloituna250 g kassleria suikaloituna
2 rkl voita
3 (300 g) perunaa suikaloituna
1 l vettä
2 lihaliemikuutiota
2 valkosipulin kynttä
3 rkl tomaattipyreetä
1 ½ tl oreganoa
¼ tl mustapippuria myllystä
½ tl tabascoa
1 tl paprikajauhetta
½ tl suolaa
1 punainen paprika
1 prk (120 g) smetanaa
Koristeeksi hienonnettua persiljaa.
Ruskista sipuli- ja lihasuikaleet kevyesti voissa.
Lisää perunasuikaleet, vesi, liemikuutiot (tarkista tarvittaessa gluteenittomuus) ja mausteet. Keitä, kunnes perunat ovat kypsiä.
Lisää paprikasuikaleet ja smetana. Anna kiehahtaa.
Ripottele pinnalle runsaasti hienonnettua persiljaa.
Välimerellinen broilerikastike
8 annosta
1 kg maustamattomia broilerin rintafileitä
4 rkl öljyä
½ tl suolaa
2 tl pippurisekoitusta
4 sipulia
2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
2 dl paprikatäytteisiä oliiveja
2 dl keltaisia rusinoita
8 dl omenatäysmehua
2 rs kevyt yrtti tuorejuustoa
1 dl persiljaa tai sitruunatimjamia
Leikkaa broilerifileet kuuteen osaan. Paista ne öljyssä paistokasarissa. Mausta.
Lisää lohkotut sipulit. Hauduta, kunnes sipuli on hieman pehmennyt.
Lisää joukkoon suikaloidut aurinkokuivatut tomaatit, puolitetut oliivit, rusinat ja mehu. Anna kiehua hiljalleen kypsäksi n. 5 min.
Lisää lopuksi tuorejuusto. Kuumenna. Ripottele päälle hienonnettua persiljaa.
Tarjoile basmatiriisin tai couscousin kanssa.
1 kg maustamattomia broilerin rintafileitä4 rkl öljyä

Mifu meksikonpata
8 annosta
4 paprikaa , punainen ja vihreä
400 g sipulia
2 pkt Valio MiFU® jauhista Texmex
2 rkl tomaattipyreetä
2 rkl öljyä
2 tl suolaa
2 g cayennepippuria
2 g jauhettua kanelia
2 tl kaakaojauhetta
2 tlk kokonaisia säilyketomaatteja tai säilykekirsikkatomaatteja
6 dl vettä
2 tl maissitärkkelystä
2 tlk punaisia kidneypapuja
200 g pakastemaissia
40 g tuoretta korianteria tai lehtipersiljaa
Paloittele paprikat ja hienonna sipulit.
Paista paprikoita joitakin minuutteja Oivariini rasvassa padassa, isossa paistokasarissa tai kattilassa. Lisää Mifu ja sipuli. Paista, kunnes Mifu on kevyesti ruskistunut. Sekoita joukkoon mausteet.
Lisää tomaattipyree ja tomaattisäilyke. Pilko tomaatit esim. paistolastalla 3 - 4 osaan. Mittaa vesi säilyketölkin kautta ja lisää joukkoon. Keitä 5 min.
Lisää huuhdellut pavut ja maissi. Kuumenna kiehuvaksi. Sekoita maissitärkkelys tilkkaseen vettä. Valuta pataan samalla sekoittaen.
Anna kiehua hiljalleen kannen alla muutama min.
Lisää hienonnettu yrtti. Tarkista maku.
Tarjoa pata limelohkojen ja keitetyn riisin kanssa.
4 paprikaa , punainen ja vihreä400 g sipulia

Rahkatäytteinen juustokakku
10 annosta
Pohja
200 g keksejä, esim. Digestive tai Muro-keksejä
60 g (0,6 dl) rasvaa
Täyte
2 prk (à 200 g) maustettua rahkaa sitruuna
2 prk (à 150 g) crème fraîchea 28%
1 kananmuna
¾ dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 rkl perunajauhoja
Koristeluun sitruunamelissan lehtiä.
Aloita juustokakun valmistaminen hienontamalla keksit esim. monitoimikoneella. Sekoita Oivariini keksimuruihin. (Voit käyttää myös 75 g sulatettua Valio voita.) Vuoraa irtopohjaisen vuoan (Ø n. 24 cm) pohja leivinpaperilla. Taputtele keksiseos pohjalle.
Yhdistä täytteen aineet. Vatkaa seosta sähkövatkaimella n.1 min, jotta täytteestä tulee kuohkea ja aineet sekoittuvat hyvin. Kaada vuokaan.
Paista kakkua uunin alimmalla tasolla 175 asteessa n. 30 min
Jäähdytä. Irrota kakun reunat vuoasta veitsellä. Siirrä tarjoiluvadille. Koristele kakku sitruunamelissan lehdillä.
Pohja
200 g keksejä, esim. Digestive tai Muro-keksejä
60 g (0,6 dl) rasvaaTäyte
2 prk (à 200 g) maustettua rahkaa sitruuna
2 prk (à 150 g) crème fraîchea 28%
1 kananmuna
¾ dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 rkl perunajauhoja
Koristeluun sitruunamelissan lehtiä.
Aloita juustokakun valmistaminen hienontamalla keksit esim. monitoimikoneella. Sekoita Oivariini keksimuruihin. (Voit käyttää myös 75 g sulatettua Valio voita.) Vuoraa irtopohjaisen vuoan (Ø n. 24 cm) pohja leivinpaperilla. Taputtele keksiseos pohjalle.
Yhdistä täytteen aineet. Vatkaa seosta sähkövatkaimella n.1 min, jotta täytteestä tulee kuohkea ja aineet sekoittuvat hyvin. Kaada vuokaan.
Paista kakkua uunin alimmalla tasolla 175 asteessa n. 30 min
Jäähdytä. Irrota kakun reunat vuoasta veitsellä. Siirrä tarjoiluvadille. Koristele kakku sitruunamelissan lehdillä.
Wokatut hedelmät
4 annosta
Rahkavaahto
1 dl vispikermaa
1 prk (200 g) maustettua rahkaa vanilja
2 rkl sokeria
Wokatut hedelmät
300 g tuoreita, kypsiä luumuja
1 pieni tlk ananaspaloja
1 banaani
2 rkl voita
1 mm (maustemitallinen) inkivääriä tai 2 mm kanelia
¼ dl ruokosokerisiirappia
Koristeluun mantelilastuja.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää maustettu rahka ja sokeri. Nosta jääkaappiin.
Paahda mantelilastut valmiiksi keskilämmöllä kuivalla pannulla. Jäähdytä.
Pese luumut, poista kivet. Viipaloi isot luumut tai halkaise ne, jos käytät pieniä, kotimaisia luumuja. Valuta ananaspalat hyvin. Viipaloi banaani.
Sulata voi paistinpannulla. Anna sen kiehua hiljalleen 2 - 3 min alhaisella lämmöllä niin, että se saa vaaleanruskean värin.
Lisää luumut ja ananakset. Ruskista kevyesti. Lisää inkivääri tai kaneli sekä banaaniviipaleet.
Sekoittele hetken aikaa.
Mausta ruokosokerisiirapilla.
Kokoa annokset: Laita jälkiruokalautasille lämpimiä, wokattuja hedelmiä, valuta pannulta lientä päälle. Lisää viereen kylmää rommi-rusinavaahtoa. Koristele mantelilastuilla.
Tarjoa heti.
Rahkavaahto
1 dl vispikermaa1 prk (200 g) maustettua rahkaa vanilja

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)